Juttu ja kuvat: Marinella Himari / Kaukokaipuu
Parhaana kesäpäivänä siintää silmänkantamattoman sinisenä, sadesäällä huilaa harmaana ja hiljaisena. Välillä taas tönöttää niin tummana, ettei kalastaja tiedä, onko järvi tuimana vai huolissaan: Koskelovesi ei ole koskaan samanlainen – paitsi juhannuksena.
Silloin se antaa ja yleensä myös ottaa: vähintään jigin tai kaksi, ja minä aina mietin, että mitä varten se meitä niin verottaa. Pohjakarikoissa makaavat lopun ikänsä mokomat ottivieheet.
Ollaan juhannuskalalla. Uistellaan, ei ole kiire mihinkään. Vesi liplattaa vasten veneen reunaa. Telkkä tekee pesää rannan pönttöön, se on asunut siellä jo monta kesää. Pian päästään taas seuraamaan poikasten pöyhimistä rantavedessä. Kuluu tovi, kuluu toinen. On tyyntä, kaunis kesäpäivä, ja olo on poskipäille paahtavasta auringosta raukea, melko unelias ja – KALA KIINNI!
Alkaa aivan järjetön tohina. Isä hiljentää moottoria, minä kelaan, minkä kerkiän. Isä huutaa ohjeita, siima huutaa takaisin. Löysää, löysää!
Pettymys.
— Ei potki, totean.
— Oliko pohjassa?
— Taisi olla, tulee perässä.
— Varmaan partahauki, tässä kohtaa on paljon ahvenruohoa.
Kelaan, kunnes veden pinnassa välkähtää. Mitä ihmettä? Isältäni pääsee aina yhtä kummallinen, sellainen ilonsekainen hauska hörähdys, jota me tyttäret yritämme aina välillä matkia. Turhaan.
— Sehän on viime vuonna pohjaan jäänyt uistimeni! isä iloitsee, kun ohjaan suuren saaliini hänen luokseen.
— Uskomaton tuuri..
— Oli viimein Ahdin vuoro maksella velkoja!
Nellan onnellisin matkamuisto sijoittuu kesämökille Pohjois-Savoon, jossa hän viettää juhannukset isänsä kanssa kalastaen. Entä millainen on sinun onnellisin matkamuistosi?
